Back in The Beatles tuo kansainvälistä Beatles-tulkintaa Lapualle

Beat Brothers plays The Beatles

Lapualla järjestetään lokakuun 18. päivänä kansainvälinen The Beatles- ja nostalgiamusiikkifestivaali Back in The Beatles. Uusi tapahtuma järjestetään Lapuan Patruuna-Areenassa, joka palvelee nyt ensimmäistä kertaa muun kuin urheilutapahtuman näyttämönä.

Tapahtuman kansainvälisenä vieraana on arvostettu amerikkalainen Lennon-tulkitsija Jay Goeppner, joka esiintyy Beatles-festivaaleilla ympäri maailmaa. Goeppner on hurmannut yleisöä vuosi vuodelta maailmankuuluilla Liverpoolin BeatleWeekeilla ja yhteisesiintymisiä hän on tehnyt lukuisten rock-legendojen, kuten The Who ja Queen-yhtyeitten jäsenten kanssa.

Journal & Topics sanomalehden viiden maailman parhaan John Lennon-tulkitsijan joukkoon rankkaama Goeppner esiintyy festivaaleilla yhdessä suomalaispianisti Maiju Lepomäen ja Beat Brothers plays The Beatles –yhtyeen kanssa.

The Beatlesin sekä 60- ja 70-lukujen musiikkiin keskittyvässä tapahtumassa kuullaan myös Mikko Alatalon Manserock Revival –konsertti, joka vie kuulijat läpileikkausmatkalle 70-luvun manserockiin. Alatalon konsertti keskittyy erityisesti hänen ja Juice Leskisen yhteistuotantoon legendaarisen Coitus Int –yhtyeen kahden ensimmäisen levyn ajoilta. Mukana kuullaan myös Alatalon omia klassikkohittejä.

Back in The Beatlesin muita esiintyjiä ovat Esko Nummisuutari ja Suomen Mr. Beatlesiksi tituleeratun Jiri Nikkisen The Beatles Tribute Band, joka on yksi Euroopan parhaita Beatlesin musiikkia tributoivia bändejä. Vuosittain toistuvaksi suunnitellun tapahtuman järjestävät lapualainen Beat Brothers plays The Beatles –yhtye ja Kai Pöntinen.

Lisätietoja:
Iiro Kangas
Tiedottaja
0504695857
iirokangas@gmail.com